Illalla tulleet aivopierut ovat iloisia asioita. Tällä kertaa #vapaakoodissa alettiin pyörittämään ajatusta Thank A Dev Day:sta. TADD:ina siis käyttäjät lähettävät sähköpostia (ja/tai pienen rahalahjoituksen ;)) omien suosikki-FOSS-softien kehittäjille (eikä tämä koske pelkästään koodaajia, dokumentointi on muuten aika tylsää…) kiitoksena siitä työstä mitä ne on tehnyt. Sinänsä kyllä yllättävää ettei kukaan muu ole alkanut kasailee TADDia. WordPress tosin osu aika lähelle.
TADD on ollut myös mielenkiintoista seurattavaa siltä kannalta että miten se on levinnyt ympäriinsä. Ensimmäisenä se laitettiin tietenkin Identicaan. Mun yritys “epäonnistui” (tai ainakaa kukaa ei re-dentannu. Tosin…No, ymmärrettävistä syistä), mutta pafcun yritys otti paremmin tuulta alleen. Yllättäen Twitter on suoriutunut Identicaakin paremmin sanan levittämisessä. Mutta kattoo nyt miten käy tälleensä viimeisenä viikkona (…itseasiassa suurin osa tästä tekstistä on kirjoitettu jo kaksi viikkoa sitten) kun mainoskonetta pyöräytetään vielä toisen kerran.
Blogosfääristä/sossu-uutisista on myös tullut jännää reaktiota. Mielenkiintoisin tapaus oli vissiin Framablogin käännös ranskaksi. FSDailyssa TADD meni aika pitkälle sukkana läpi. Redditissä ja Diggissä on mennyt heikommin.
Aikakoneella eteenpäin. Eilen tein vaihteeksi taas uuden TADD-Google-hakukierroksen. Ranskalaisiset ovat olleet aktiivisia. Muualta päin lähinnä vain Alankomaiden Ubunterot ovat vaihtaneet ajatuksia aiheesta. Samalla TADD on eksynyt myös jonkun SMC:n keskustelupostilistalle ja comp.os.linux.advocacyyn (itseasiassa tää tapahtu jo kaauan sit…).
Kiitä suosikkisoftasi kehittäjää 27.3
Metatietoa: ninnnu @ March 23rd, 2009 kategoriassa Blog.
Tagit: vapaasuomi
Kirjoitukset
Tagit
ajatellaan lapsia
Assembly
Botsbot
Debian
DNA
ei_näin
finhack
firefox
Gentoo
GHOP
gnome
gstreamer
ibm
icann
irl
jaiku
java
kde
lb.org
linucast
MBNet
meemi
offtopic
pelit
Pori
pulseaudio
python
ruotsi
sananvapaus
sensuuri
ssh
tar
teeworlds
tietoturva
touchpad
Ubuntu
valvonta
vapaasuomi
viacom
Wiimote
wings2
wlan
X
Xnest
yksityisyys